maanantai 14. marraskuuta 2016

Kakkumessuille Birminghamiin

Syksyllä tuli vastaan että Birminghamissa olisi kakkumessut. Innostuin oitis ja aloin pikkuhiljaa pehmentämään miestä ;) Hän ei alunperinkään laittanut hanttiin. Loma, vaikkakin vain lyhyt, tekee yrittäjän arkeen hyvää. Kahdestaan lähdimme reissuun marraskuun alussa. Meillä oli kaksi kokonaista päivää ennen messuja tutustua kaupunkiin. Kaupunkina Birmingham ei kovin ihmeellinen ollut. Lontoo on Lontoo <3 Siellä on huhtikuussa messut =) Kerran Lontoossa olleena ihastuin kaupunkiin. Siellä oli vaikka mitä. Ja shoppailemaan ei edes ehditty ;-)
Tämän reissun otimme lähinnä shoppailun kannalta ja vain olimme. Hienosti se meni niinkin. Kaupungin ulkopuolella olisi ollut jokin suklaamaailma mutta me pysyttelimme keskustassa.Englannissa olen nyt käynyt kaksi kertaa ja jotenkin olen tykästynyt maahan <3




Vastapäisen tavaratalon kahvilasta


Ihania kortteja





Joulu oli jo monessa kaupassa


Aivan ihania aidon näköisiä keksirasioita



Piti maistaa paimenen piirasta :)
Hotellilta

Aamupala oli suppeampi kuin mihin on totuttu. Mutta se oli hyvin englantilainen...



Torimeininkiä



 Bullring kauppakeskus oli hyvin näyttävä ja näkyi monesta kulmasta

Kanava- kävelyllä








Hieman vaaralliselta näyttää parvekelasien pesu



Tee - kahvi - kaakaokauppa





Latte

Red velvet- kakku

Mars kuppikakku
Aivan ihania suklaatuotteita oli kauppakeskuksen aulassa






Hotellilta illalla kuvattua

Testasimme myös paikallisen pubin perjantai-illalla. Oli ihana nähdä tuota paikallista elämänmenoakin.

Broileria

Naudanlihapihvi






Ihana 6-kerroksinen kirjakauppa


Kirjakaupan kahvila


Suosittu omenakakku





Vaatemerkki Mark & Spenceriltä. Kuulosti hauskalle =)


Kotia kohti...


Mukaan tarttui monenlaista luettavaa <3















2 kommenttia:

  1. Ooh, ei voi muuta sanoa. Nuorena tyttönä olin Birmighamissa 1 kk ja kuvat toivat mieleen muistoja, hmm mitäköhän paikalla olisi annettavaa nyt;) Lontoo voisikin olla seuraava hyvä kohde, vaikkakin sydämeni sykkii Berliinille.Anne(npuuhat)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi :)